Sivut

perjantai 4. tammikuuta 2013

Zipzun terveiset!

Hei ja hyvää juhlavuotta vielä minunkin puolesta! :)

On uskomatonta, että meidän sivuston on ollut pystyssä jo kymmenen vuotta ja vieläkin on mukana ihmisiä, jotka ovat olleet jo alussa mukana. Tää tuntuu erityisen hienolta, koska nykyään fanisivut ovat usein aika lyhytikäisiä juttuja ja harva sivu jaksaa aktiivisesti toimia edes paria vuotta. Ehkä tämä saavutettu 10-vuotta kertoo siitä, miten tärkeä Klaani on meille kaikille ja myös siitä, että meillä on hyvä porukka kasassa, joiden kanssa on kiva puuhastella yhteisiä juttuja.

Haluan kirjoittaa hieman sivun historiasta...

Sivusto aloitti taipaleensa tosiaan msn-yhteisönä. Nämä yhteisöthän olivat aika suurikin "hitti" silloin aikoinaan 2000-luvun alussa ja itsellänikin oli niitä useampia, monille eri aiheille, joita fanitin. Muistan hyvin sen ajan, kun eri yhteisöjä oli valtavia määriä ja niitä tuli jatkuvasti lisää. The Tribe - Klaani ei ole alunperin minun perustamani, vaan olin kyseisessä yhteisössä vain jäsenenä. Minulla oli oma hieman eri niminen yhteisö Klaanille. Päätimme kuitenkin eräänä päivänä The Tribe - Klaanin perustajan Ebony_88:n kanssa yhdistää voimamme ja luoda yhden yhteisen yhteisön, koska meillä oli käytännössä samat jäsenet. Tuntui hassulta hajauttaa porukkaa kahteen eri paikkaan ja uksoimme yhteistyön tässä kohtaa kannattavan. Päätimme pitää The Tribe - Klaanin sivutilan, koska se taisi olla hieman aiemmin perustettu ja siellä oli jo paljon sisältöä valmiina. Niinpä siirsin oman yhteisöni sisällön The Tribe - Klaaniin ja tieni TTK:n ylläpidossa lähti näin käyntiin.

Kun opin enemmän html-kieltä aloin tekemään enemmän fanisivuja muille pohjille ja yhteisöt jäivät. Kaikki muut, paitsi The Tribe - Klaani. Joskus aina haaveilin, että The Tribe - Klaanikin voisi muuttua yhteisöstä "ihan oikeaksi fanisivuksi" ja lopulta sille koitti sopiva hetki kun msn-yhteisöt päätettiin lopettaa. Meidän oli keksittävä jokin muu paikka jatkaa toimintaamme ja olin itseasiassa tästä aivan innoissani! Vihdoin pääsisin toteuttamaan tätä pitkäaikaista haavettani suomenkielisestä fanisivusta Klaanille! Onneksi ideasta oli muitakin kiinnostuneita, koska yksin urakka olisi ollut varmasti liian iso. The Tribe - Klaani muuttikin ensiksi Freewebsille, koska itselläni oli siellä muitakin fanisivuja ja sen takia kyseistä sivutilaa suosittelin. Freewebsillä viihdyimme pitkään, mutta päätimme pari vuotta sitten siirtää sivun Arkkuun, joka mahdollisti sivun muuttamisen php-muotoon. Tämä on ollut yksi sivuston isoimpia uudistuksia ja omasta mielestäni yksi parhaita askelia eteenpäin.

Mitä minä teen The Tribe - Klaanissa?

Olen harrastanut nettisivujen koodaamista jo vuosia ja sen takia vastaankin aika pitkälti sivuston rakentamisesta ja koodaamisesta TTK:ssakin. Olen vähän semmoinen "yleismies", joka katsoo että kaikki toimii: linkit johtavat oikeille sivuille, ulkoasun näyttää siltä kuin pitää, pidän lähteet ajantasalla, huolehdin yhteistyöläisistä ja  katson että sivustolla on kaikki tarvittavat krediitit ja infot näkyvillä. Välillä harmittaa, ettei ehdi niin paljoa tekemään mitään "uutta ja kiinnostavaa" sisältöä sivulle, kun pitää huolehtia että perusasiat ovat kunnossa. Toisaalta kun perusasiat ovat kunnossa, antaa se mielestäni hyvin ja tasokkaan kuvan sivusta, joten haluan panostaa näihin "tylsempiinkin juttuihin" ja pidän silmällä sivuston yleisilmettä.

 Toinen nettisivuihinkin liittyvä harrastukseni on jo vuosia ollut kuvien muokkaaminen. Harrastin blendaamista monia vuosia hyvinkin ahkerasti sen ollessa pinnalla ja osallistuin usein eri sivustojen blendaushaasteisiin. Minulla oli jopa oma blendaushaasteita tarjoava sivusto pitkään. Tätä rakasta harrastustani olen päässyt nyt jatkamaan The Tribe - Klaanissa, kun teen ulkoasuihin kuvia ja erilaisia kortteja merkkipäivien kunniaksi tai muuten vain kuvitusta eri sivuille. Tykkään tehdä sivustolle iconeja, allekirjoituskuvia ja muutakin sisältöä mediaan. Esimerkiksi tekemiäni kirjanmerkkejä löytyy sivulta paljon. Enkä ole sitä blendausharrastustanikaan kokonaan unohtanut.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Vieläköhän The Tribe - Klaanin perustaja pyörii itsekin mukana?

Niniane kirjoitti...

Kyllä Ebony_88 on vielä mukana keskustelemassa foorumillamme. :)