torstai 31. tammikuuta 2013

Sivuston muutto Websille

The Tribe - Klaanihan oli alkujaan msn-yhteisö. Nämä yhteisöt olivat aikoinaan hyvinkin suosittuja ja helppokäyttöisiä, siitä se suosio kai johtui. Moni teki fanittamalleen aiheelle oman yhteisön, jossa aiheesta kiinnostuneet pystyivät helposti kommunikoimaan yhdessä. Nimittäin tavallisen fanisivumateriaalin lisäksi yhteisöissä oli valmiiksi chat-huone ja foorumin tyyppinen ilmoitustaulu, joiden kautta fanit saivat yhteyden toisiinsa. Tämä oli mielestäni ainakin yksi yhteisöjen vahvuuksista, ei tarvinnut alkaa erikseen hommamaan foorumia tai chattia. Oli mukavaa tutustua samasta aiheesta kiinnostuneisiin ihmisiin ja ainakin The Tribe - Klaanin kautta ollen tutustunut moniin kivoihin tyyppeihin, joiden kanssa on ollut kiva viettää aikaa netissä mm. roolipelaten.



Vuoteen 2008 tultaessa yhteisöjen määrä ja suosi olivat laskeneet. Niinpä loppuvuodesta tuli ilmoitus, että msn lopettaa yhteisöpalvelun helmikuussa. Tämä oli tavallaan sääli, mutta itse en harmistunut paljoakaan asiasta, koska tajusin heti, että nyt meillä on todella hyvä mahdollisuus päästä rakentamaan "oikeaa fanisivua" johonkin sivutilaan, joka vaatii koodaustaitoja ja html-kielen taitoa. Olin jo pitkään haaveillut Klaanille omistetusta fanisivusta, mutta se tuntui turhalta yhteisön lisäksi ja työläältä toteuttaa yksin. Pari kertaa olin tätä ideaa jo kokeillut saada alulle, mutta aika huonoin tuloksin. Aika ei riittänyt ja aina lopulta "tyydyin" mukavuudenhaluisena jo olemassa olevaan, eli meidän yhteisöömme, jossa oli jo muodostunut mukava vakioporukka. Ehdotin heti yhteisöjen lopettamisesta kuultuani, että siirtäisimme The Tribe - Klaanin sisällön toiseen sivutilaan. Itse olin aiemmin rakentanut fanisivuja mm. Geocitiesille ja Freewebsille (nykyinen Webs) ja niinpä päädyimme siirtämään The Tribe- Klaanin Websille, koska koin sen hyvänä ja luotettavana paikkana, jossa ei ollut häiritseviä mainoksia. Hommaa lähtivät toteuttamaan minun lisäkseni kaksi yhteisössä aktiivisesti mukana ollut valvojaa/apuvalvojaa Katharine ja Jeanne.

31.1.2009 se sitten tapahtui, eli The Tribe - Klaani muutit Freewebsin suojiin. Muutossa oli iso työ ja aikaa vievää oli siirtää monia tekstejä sivutilasta toiseen ja samalla muokkailla, korjailla ja parannella sisältöä. Meidän piti myös etsiä uusi foorumi sivustollemme, koska sellaista ei valmiiksi ollut olemassa. Jännitimme tietenkin, tulisivatko vanhat tutut jäsenet msn:n ajoilta liittymään foorumillemme ja miten uudistukseen suhtauduttaisiin. Miellyttäisikö sivu kävijöitä.

Itse pääsin toteuttamaan sivuston koodausta ja ulkoasun, koska olin paljon vastannut etusivun ulkoasuista jo yhteisössäkin. Yhteisön ensimmäinen ulkoasu oli rakennettu erään blendini pohjalta ja se näytti tältä:



Tuolloin käytössämme olivat iframet, joista myöhemmin siirryimme diveihin kun pääsimme muuttamaan Arkkuun, josta löytyy php-tuki ja se mahdollistaa ulkoasun helpon vaihtamisen myös divejä käytettäessä. Freewebsillä sivusto majaili parisen vuotta. Sivusto  muutti pois Websiltä 1.1.2011. Siihen asti sivusto oli ja kehittyi Websin turvissa ja koki mm. ulkoasullisia muutoksia ja sai paljon uutta sisältöä! Voit katsella sivuston vanhoja ulkoasuja täältä.

Ei kommentteja: