Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jacob Tomuri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jacob Tomuri. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Abadeon joulukalenteri 2016: luukku 4



Tiesitkö että...

Osa Klaani sarjan näyttelijöistä koe-esiintyi eri rooleihin kuin mihin lopulta päätyi?

Meryl Cassie (Klaanin Ebony) koe-esiintyi alun perin Salenen roolia varten.



Victoria Gray (os. Spence, Klaanin Salene) puolestaan Trudyn roolia varten.



Jacob Tomuri (Klaanin Luke) koe-esiintyi Priden roolia varten.



torstai 4. joulukuuta 2014

Joulukalenteri: 4. luukku



Tänään juhlimme Jacob Tomurin syntymäpäivää!

Klaani sarjassa Valitut klaanin kenraali Lukea näytellyt Jacob on naimisissa ja hänellä on kaksi poikaa. Hän toimii stunttina elokuvissa ja televisiossa. Hän myös toisinaan näyttelee.



Tv Guide NZ kirjoitti huhtikuussa 2014 (vapaasti suomennettuna):

Näyttelijä Jacob Tomuri on työskennellyt stunttina jätettyään Shortland Street sarjan vuonna 2005. Nyt hän on palannut takaisin näyttelijäksi Step Dave sarjan kautta.

Step Dance, TV2: Caran paras ystävä Jen löytää itsensä keskeltä kolmiodraamaa, kun kultaisen sydämen omaava Nathan ilmestyy maisemiin. Nathania näyttelee Jacob Tomuri, joka tunnetaan Shortland Street sarjasta Norman Hansonin roolista vuosilta 2003-2005. Joka tapauksessa sen jälkeen Jacob, 34, on viettänyt suurimman osan ajastaan stunttina, kuten elokuvissa Avatar, The Lovely Bones, The Hobbit ja Mad Max: Fury Road, jossa hän on pääosan esittäjän Tom Hardyn stunttina. Näyttelijä piti hetken taukoa työskentelystään Australiassa keskustellakseen Shaun Bamberin kanssa.

Näyttää siltä, että stunttihommat pitävät sinut kiireisenä. Kuinka ehdit osallistua Step Dave sarjaan?

"Kävin koekuvauksissa Step Dave sarjan hahmoa varten ennen kuin menin Mad Max elokuvaan. He pitivät minusta, mutta en saanut neljää viikkoa aikaa kuvatakseni ensin Mad Max elokuvan. Myöhemmin menin takaisin ja sain pienemmän roolin, mikä oli hyvä juttu, sillä minulla oli juuri taukoa töistä."

Oliko Step Dave mukavaa vaihtelua stuntin hommista?

"Olin oikeastaan todella hermostunut asiasta. Stuntteja tehdessä sitä voi käyttää hyväkseen ja saada enemmän energiaa. Näytellessä pitää olla itsevarma ja luonteva, jolloin hermot voivat pilata esityksen. Mutta se oli hauskaa. Se oli haaste. Mielestäni aina pitää haastaa itseään. Siksi otin työn. En ollut näytellyt pitkään aikaan, mutta olen katsellut upeiden näyttelijöiden kuten Tom Hardyn ja Charlize Theronin työtä, joten pystyin omaksumaan asioita heiltä."

Kuinka läheisesti työskentelit Tomin ja Charlizen kanssa Mad Max elokuvassa?

"Tämä työ on hyvin intensiivistä. Tom oli aika lailla suurimmassa osassa kohtauksista. Se on toimintaelokuva, joten työskentelin hyvin läheisesti hänen kanssaan. Loimme hyvän suhteen. Pitäisin häntä ystävänäni. Työskentelin myös läheisesti Charlizen kanssa. Hän oli upea. Upea esiintyjä."

Ajatteletko koskaan, ettet voi uskoa tekeväsi tätä työksesi?

"Nipistän itseäni usein. Rakastan sitä, mitä teen. Olen onnekas, että voin nauttia jokaisesta työpäivästä. On hassua, että perjantaisin ei voi odottaa viikonloppua, mutta samalla on työskentelemässä yhden suurimmista näyttelijöistä kanssa. Täytyy vain antaa itselleen muistutus todellisuudesta."



Osaatko sanoa, kumpi on kumpi? Jacob Tomuri ja Tom Hardy oikealla vai vasemmalla?

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Joulukalenteri: 4.luukku



Tänään joulukalenterissa juhlitaan Jacob Tomurin (Luke) syntymäpäivää!
Hän täyttää 34 vuotta! Onnea!



Luke on Valitut klaanin luutnantti, joka uskoo sydämestään klaaninsa oppeihin. Hänen uskonsa ei horju edes Valvojan hulluuteen, vaan lopulta hän näyttää edelleen luottavan uskoonsa luoda parempi maailma Zootin oppien mukaan. Kaikki muistavat varmasti myös Ellien ja Luken rakkaustarinan, mikä teki kipeää etenkin Jack faneille.

Lue lisää:
Luke hahmo
Mitä Lukelle tapahtui ennen jaksoja
Mitä Lukelle tapahtui - jaksoselostukset
Valitut klaanin kuvaus
Ellien ja Luken tarina
Jacob Tomuri - näyttelijäkuvaus
Ennen ja nyt kuvat