maanantai 21. tammikuuta 2013

Klaani sarjan kuvaukset

Oletko harrastanut näyttelemistä? Entä kuvaamista, maskeerausta, puvustusta, lavastusta tai käsikirjoittamista? Oletko koskaan päässyt seuraamaan oikean televisiosarjan kuvauksia? Ehkä olet ollut avustajana?



Olen erittäin kiinnostunut siitä, kuinka Klaani sarjaa tehtiin. Olen sen vuoksi koonnut The Tribe Klaani sivuille kuvauksista tietoa. Sieltä löytyy tietoa Uudesta-Seelannista, jossa sarjaa kuvattiin, studiosta, jota käytettiin kuvausten kiintopisteenä, sekä kahvilasta, joka huolehti työntekijöiden aterioista. Sivuilta löytyy tietoa myös koe-esiintymisistä, joiden kautta näyttelijät valittiin sarjaan, kuvauksista, kuvauspaikoista, mielenkiintoisista stunteista, sarjassa käytetyistä eläimistä ja heidän kouluttajastaan sekä päiväkirjat kuvauspäivien tapahtumista. Mielenkiintoisinta on ainakin omasta mielestäni se, että näyttelijät asuivat kuvausten aikana samassa talossa. Heidän elämänsä oli hyvin aikataulutettua. Lisäksi sivuilla kerrotaan, kuinka muutama fani pääsi mukaan sarjaan.



Tässä muutamia mielenkiintoisia pätkiä teksteistä:

"Bob vaikuttaa katsovan kameraan tai näyttelijöihin, mutta todellisuudessa hän kääntää päänsä seuraten valoa seinässä. Vastasyntynyt lammas on kohtauksessa jo viikon tai pari vanha. Se maalattiin hillon ja veden sekoituksella, jotta se näyttäisi vastasyntyneeltä"

"Paluu Klaaniin kolmen viikon loman jälkeen on ollut pieni shokki. Kaikki palasivat takaisin hyvillä mielin levättyään ja nautittuaan auringosta. Osa näyttelijöistä oli jopa polttanut ihonsa, mikä haittasi joidenkin asujen pukemista ja pitämistä. Viikko oli ehdottomasti kiireinen! Näyttelijät värjäsivät ja leikkasivat hiuksensa kuvauksia varten."

"Meryl Cassie (Ebony) ja Michelle Ang (Tai-San) saivat stuntikseen Alexin. Tämän mahdollisti hyvä vaatevalikoima, hiustenlaitto ja meikit. Meryl kertoi suurimman stunttinsa olleen se, kun Ebonyyn osui auto ja hän kaatui mereen, minkä jälkeen kaikki luulivat Ebonyn kuolleen. Meryl sanoi juosseensa karkuun ja kääntyneensä kohtaamaan auton, minkä jälkeen kuvaus keskeytettiin ja Alex hyppäsi mereen auton törmätessä häneen. Meryl kertoi, että hänen ei tarvinnut mennä veteen. Hänen mielestään hän ei voisi koskan olla stuntti."

"Take 9 kahvilan virallinen kokki rakasti tehdä italialaista ruokaa. Hän pääsi jyvälle ruuan teosta tietenkin Italiassa. Hän matkusteli siellä ja oppi hyviä taitoja ja ruokalajeja. Työntekijät saivat osansa näistä taidoista joka viikko. Työntekijöiden lempiruoka oli kana ja salaatti."

"Meryl Cassie (Ebony) kertoi fanichatissa 15.5.2011, että hän kävi koekuvauksissa Salenen roolia varten! Hänen mielestään se tuntui nyt oudolta. Salenen roolin saanut Victoria Spence puolestaan paljasti fanichatissa 3.2.2002, että hän koe-esiintyi Trudyn roolia varten!"

"Lyndee-Jane Rutherford toimi dialogien opettajana. Hän kertoi opettavansa näyttelijöitä lausumaan vuorosanoja ja puhumaan eri aksentilla. Hän piti huolen, että äänenpainotukset olivat oikeissa kohdissa."

2 kommenttia:

Beatrish kirjoitti...

Hauskaa lukea tosta, että jotkut näyttelijät olivat polttaneet nahkansa auringossa. En oo koskaan huomannut, että kellään näyttelijällä olis ollut palanut iho missään sarjassa. Se varmaan peitetään aika hyvin :) Mutta koomista kuvitella se tilanne, kun ei voi pukea jotain vaatteita sen takia. Tulee mieleen, että onkohan näyttelijöilläkin ollut joskus 'Bad hair day'? :D

Jännä myös lukea siitä, että näin nuorille näyttelijöille on opetettu uusia aksentteja.

Niniane kirjoitti...

Tuo aksenttijuttu on kyllä jännä, muistan myös suht tuoreen Michelle Angin haastattelun, jossa hän puhui siitä, että hän valitsi roolihahmolleen amerikkaaisen aksentin, vaikka olisikin saanut käyttää omaa "kotimaista" aksenttiaan myös.