Sivut

perjantai 10. huhtikuuta 2015

Tarkoitettu trilogia



Pidätkö kaikesta Klaaniin liittyvästä?

Yhdysvaltalainen kirjailija Allison ´Ally´ Condie on kirjoittanut nuorille aikuisille suunnatun Tarkoitettu trilogian, joka kertoo tulevaisuuden maailmasta, jota kutsutaan Yhteiskunnaksi. Trilogian ensimmäinen kirja Tarkoitettu on julkaistu englanniksi vuonna 2010. Se julkaistiin suomeksi vuonna 2011. Toinen kirja on nimeltään Rajalla ja kolmas Perillä.

Kirjat kertovat 17-vuotiaasta Cassia nimisestä tytöstä. Hän elää Yhteiskunnassa, jossa kaikki elämän osa-alueet on tarkkaan säädeltyjä ja ennalta suunniteltuja. Yhteiskunta päättää muun muassa ihmisten pukeutumisesta, ravinnosta, puolisoista, työpaikasta ja jopa kuolemasta. Kaikki tekevät, mitä heidän käsketään tehdä, jopa vapaa-ajalla. Jokainen kantaa mukanaan kolmea pilleriä: vihreää, punaista ja sinistä. Pillereillä pidetään huolta siitä, että kukaan ei kapinoi järjestelmää vastaan.

Tarkoitettu kirja alkaa siitä, kun Cassialle esitellään hänen tuleva kumppaninsa, jonka Yhteiskunta on hänelle tarkkaan valinnut. Cassian yllätykseksi hänen kumppaninsa on hänen paras ystävänsä Xander. Tämä on harvinaista, sillä yleensä kumppani on joku tuntematon henkilö. Cassia tutkii Xanderin tietoja levykkeeltä, jolloin ruudulle ilmestyvät yllättäin vieraan pojan kasvot: hän on Ky, joka on luokiteltu poikkeavaksi. Cassia alkaakin tämän tapauksen jälkeen epäillä Yhteiskuntaa.

Mielestäni ensimmäinen kirja on todella mielenkiintoinen, sillä se kuvaa uuden, jännittävän maailman. Mielikuvitus lähtee valloilleen ja haluaa tietää, mitä kaikkea tässä maailmassa oikein tapahtuu. Kirjoissa korostetaan sitä, että kaikki kulttuuri on arvokasta eikä mitään saa hävittää tai kieltää. Klaani sarjassakin pohditaan, millaisen maailman kukin haluaisi rakentaa lapsilleen. Ostarinrotat pohtivat, mitä heidän kannattaisi opettaa pienemmilleen.

Ei kommentteja: