lauantai 21. joulukuuta 2013

Joulukalenteri: 21.luukku



Mitä Klaani sarjan näyttelijöille kuuluu nykyään?

Moni näyttelijöistä elää tällä hetkellä tavallista elämää. He eivät ole enää mukana viihdealalla, joten heistä on hankala saada tietoa. Olen koonnut tähän luukkuun tietoja heistä, jotka ovat jollain tavalla edelleen esillä tai joilla on julkiset facebook profiilit. Kuvien käyttöön on pyydetty lupa.

Vanessa Stacey (Alice) on panostanut musiikkiin. Hän on ainakin aiemmin ollut mukana Whiskey & Sly yhtyeessä.

Beth Allen (Amber) meni naimisiin 26.2.2011 Charles McDermottin kanssa. Hän on tehnyt upean uran näyttelijänä. Tunnetuin ja pitkäaikaisin rooli on Brooke Freeman Shortland Street sarjassa. Tänä syksynä Beth on esiintynyt Between the sheets näytelmässä.

Dwayne Cameron (Bray) on taiteilija, näyttelijä, käsikirjoittaja ja ohjaaja. Hänen uusin julkinen esiintymisensä on tältä kuulta: Hän osallistui Holding The Sun lyhytelokuvansa kanssa New Zealand Film Awards tapahtumaan 11.12.2013. Dwaynen uusin elokuva on nimeltään Nice Package, jossa hän näyttelee Frostieta.

Aswath Sundarasen (Dal) asuu Sydneyssä Australiassa.

Meryl Cassie (Ebony) asuu Aucklandissa Uudessa-Seelannissa. Hän työllistää itse itsensä. Meryl esiintyi X Factor ohjelmassa keväällä 2013. Meryl on kihloissa Richard Hackneyn kanssa. Hän synnytti tyttären lokakuussa 2013. Hänellä on ennestään poika Rylon. Meryl on pääasiassa näytellyt ja laulanut vaihtelevalla menestyksellä. Häntä voisi kuvailla ikuiseksi wannabeeksi ilman läpimurtoa.

Vicky Rodewyk (Gel) on parisuhteessa Richard Homewoodin kanssa. Hän toimii pilates- ja tanssiohjaajana. Vicky on opiskellut psykologiaa ja filosofiaa Aucklandin yliopistossa Uudessa-Seelannissa. Hän tekee myös mallintöitä.



Michael Wesley-Smith (Jack) asuu Aucklandissa Uudessa-Seelannissa. Hänen viimeisin roolinsa oli The Last Great Snail Chase elokuvassa vuonna 2007.

Megan Alatini (Java) ja Monique Tonkin (Siva) ovat esiintyneet ja laulaneet toisinaan yhdessä Merylin kanssa. Meganilla on kolme lasta. Hän asuu Aucklandissa Uudessa-Seelannissa, mutta on asunut myös Japanissa miehensä työn vuoksi. Megan on tukenut tytärtään Tonicaa hänen missiurallaan. Hänen erikoisin tempauksensa on ehkä pään ajaminen kaljuksi Child Cancer Appeal hyväntekeväisyyttä tukien. Megan on kokenut tosi-tv-ohjelmien kävijä. Hän pääsi Popstars ohjelman kautta mukaan True Bliss bändiin vuonna 1999. Hän toimi NZ Idol kilpailun tuomarina vuonna 2006. Hän tuli toiseksi Dancing With The Stars ohjelmassa vuonna 2007. Monique Tonkin (Siva) on naimisissa. Hänellä on poika nimeltään Quelan.

Ari Boyland (KC) on luonut uraa näyttelijänä. Hän on menestynyt etenkin Shortland Street sarjassa.

Caleb Rossin (Lex) uusin ja kuuluisin projekti on The Last Dogs of Winter dokumentti.

Calen Maiava-Paris (Mega) on toiminut tatuoijana.

Jacinta Wawatai LeoSutton (Mouse) asuu Poriruassa Uudessa-Seelannissa. Hän on parisuhteessa Joe nimisen miehen kanssa. Jacintalla (tai Cinniellä kuten hänen ystävänsä häntä kutsuvat) on kaksi tyttöä Destiney (syntynyt 2010) ja Jahleiagh (syntynyt 2012). Hän työskentelee tähän tietoon baristana kahvilassa.

Tom Hern (Ram) ja James Napier (Jay) ovat perustaneet Four Knights (4K) Film tuotantoyhtiön, jonka kautta he tuottavat elokuvia, muun muassa I´m Not Harry Jenson ja The Rogers Family Xmas.

Fleur Saville (Ruby) on menestynyt näyttelijänä. Hänen viimeisin roolinsa on amerikkalaisessa Liz & Dick elokuvassa, jonka pääroolissa nähdään Lindsay Lohan. Fleur tunnetaan etenkin roolistaan Shortland Street sarjassa.

Victoria Gray (Salene) meni David Grayn kanssa naimisiin 29.9.2013. He viettivät kuherruskuukauden matkustamalla San Franciscosta Meksikoon.

Matt Robinson (Slade) asuu Iso-Britanniassa ja työskentelee ainakin Last Picture Show bändinsä kanssa. Hän on myös julkaissut soolo EP:n nimeltään Awakenings.

Lee Donaghue (Spike) on menestynyt sarjan Shortland Street näyttelijänä.

Michelle Ang (Tai-San) on menestynyt näyttelijänä. Hänet on nähnyt tv-sarjoissa ja elokuvissa myös Suomen televisiossa, esimerkiksi Hamekyttä - Pojasta polvi paranee elokuvassa ja Greyn Anatomia sarjassa.

Antonia Prebble (Trudy) on myös menestynyt näyttelijänä: teatterin lavalla, elokuvissa sekä tv-sarjoissa. Antonian uusin elokuva on The Cure. Hänet tunnetaan etenkin Outrageous Fortune sarjan näyttelijänä.

Aidan Weekes-Hannah (Ved) on näytellyt teatterissa ja lyhytelokuvissa. Voit katsella hänen videoitaan YouTube kanavalta.

Moni näyttelijöistä on siis monilahjakkuuksia. He näyttelevät, ohjaavat ja laulavat.


Lue lisää näyttelijöistä The Tribe Klaani sivustolta. Katso myös näyttelijöiden ennen ja jälkeen kuvat.

Voit laittaa lähde vinkkejä, jos löydät uutta tietoa näyttelijöistä! Ota yhteyttä tämän blogin kautta, foorumilla, facebookissa tai sähköpostitse (yllapito [at] thetribeklaani.arkku.net)!

4 kommenttia:

Leena kirjoitti...

Jee tää oli niin kiva, kiitoksia ^^ On aina jännä ajatella noita aikuisina kun on ikuisuuden nähnyt heidät lapsina ja teineinä..

Niniane kirjoitti...

Niin, varsinkin ne nuorimmat näyttelijät olivat jotenkin ihan kumman näköisiä aikuisina. :D Ei osaa ajatella, että hekin ovat vanhentuneet.

Beatrish kirjoitti...

Oli tosi mielenkiintoista lukea tää. Luin ihan kokonaan, vaikka tää oli mun makuun aika pitkä. Mut hyvä vaan, että monista hahmoista oli kirjoitettu :)

Jotkut näyttelijät on kyl muuttunu ulkonäöllisesti ihan hirveesti. Joitaki ei edes tunnista. Monesti, kun Ebonyn, Javan ja Sivan näyttelijät on samassa kuvassa, niin en meinaa tunnistaa kuka on kukin :D Megan näyttelijä on ihan erinäkönen myös, mut sit ihan eri tyylinenkin kuin hahmonsa.

Sit jotkut niinku Jackin ja Spiken näyttelijät on säilyneet komeina. Ja Rubyn näyttelijä on yhä kaunis ja näyttävä, kuten aina ennenkin!

Niniane kirjoitti...

Kiva kuulla, että oli mielenkiintoinen ja jaksoit lukea Beatrish! Minustakin nämä ovat aina mielenkiintoisia, kun sitä ei aina tajua miten paljon aikaa on todella kulunut ja ihmiset ovat muuttuneet. Jotkut vanhenevat ihan silmissä, varsinkin jos ovat olleet sarjan aikana kovin "lapsenkasvoisia" ja jotkut tuntuvat näyttävän vuodesta toiseen samalta. Sitä on kiinnostavaa seurata! :) Hauska on myös huomata, jos joku on oikeasti hyvin erilainen tyyliltään kuin hahmonsa ja useinhan näin on (esim Megan näyttelijä tatuointeineen jne).