sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Miitti 2012

The Tribe - Klaanin aktiivikäyttäjät tapasivat tasan vuosi sitten toisiaan pienellä porukalla Helsingissä. Tämä 2. keskuuta järjestetty miitti oli järjestyksessään The Tribe - Klaanin toinen miitti ja edellinen järjestettiin noin vuotta aiemmin. Näin ollen miiteistä on syntynyt oikeastaan jo käyntäntö ja pyrimmekin järjestämään jonkinlaisen tapaamisen aina vuosittain.

Miittimme käynnistyi tapaamisella Helsingin rautatieasemalla, johon jokainen saapui omalta suunnaltaan. Osa oli tavannut toisensa jo aiemmin ja osa taas oli vielä toistaiseksi toisilleen vieraita.

Suuntasimme asemalta ensimmäisenä syömään, koska matkustaminen oli saanut ainakin allekirjoittaneen jo nälkäiseksi. Ruokapäydässä oli hyvin aikaa jutella ja tutustua toisiin. Omalta osaltani voin sanoa, että oli mukavaa päästä juttelemaan ihan kasvotusten ihmisten kanssa, joiden kanssa on jakanut saman kiinnsotuksen kohteen pitkään ja jutellut netissä jo vuosia! Juttuja riitti ja ruoka oli hyvää!



Ruokailun yhteydessä jaoimme myös toisillemme jokaisen itse taiteilemat miittilahjat. Miittimme tarkoitushan oli samalla myös juhlia sivuston syntymäpäivää, joka osui siis miittiä seuraavalle päivälle. Eikä syntymäpäivä olisi ollut mitään ilman lahjoja, eihän? :) Olimme etukäteen sopineet, että jokainen tekee yhden lahjan miittiin. Miitissä sitten jokainen saisi kotiinviemisiksi yhden lahjan joltakin osallistujalta. Lahjojen jaossa parasta oli ehkä se, että jokainen oli tehnyt lahjan itse. Yhteisön toinen ylläpitäjä Katharine yllätti vielä niin, että olikin tehnyt kaikille pienet lahjakuoret. :) Minä sain itselleni miitistä alla kuvassa näkyvän avaimenperän. Sittemmin se on päätynyt koristamaan pyöränavaintani. (Muut avaimenihan roikkuvat Tribeworldista tilatussa avaimenperässä!)

 

Miiteistä on tulossa sivsutollekin oma sivunsa ja siellä tulen esittelemään paremmin muutkin miittilahjat ja myös vuoden 2011 miitistä on tulossa juttua. Ja kuhan vuoden 2013 miitti saadaan pidettyä, niin kirjoitamme myös siitä! :)

Ei kommentteja: