Sivut

torstai 22. joulukuuta 2016

Abadeon joulukalenteri 2016: luukku 22



Tiesitkö että...

Bob nimisen koiran lisäksi Klaanissa on nähty muitakin lemmikkieläimiä?



Klara ja Henrietta olivat ostarinrottien lemmikkikanat ensimmäisellä tuotantokaudella. Valitettavasti Lex teurasti toisen kanoista hääateriaksi itselleen ja Zandralle.

Pieni porsas Porky saapuu ostarille Ryanin ja Salenen mukana ensimmäisellä kaudella. Salene ihastuu eläimeen niin, että päättää pitää sen lemmikkinä.Porky on mukna myös toisella kaudella.

Cloe pitää Bluebell-vasikkaa lemmikkinä ostarin parkkihallissa ensimmäisellä kaudella. Lex päättää teurastaa vasikan ateriaksi, mutta ei lopulta pysty siihen ja ajaa vasikan tiehensä. Muille hän valehtelee, että vasikka pääsi karkuun.
Bob-koiran kuoltua Patsylla ja Cloella on toisella tuotantokaudella lemmikkinä toinen koira, jonka nimeävät Cloudyksi.



KC hankkii Maylle lahjaksi Apollo nimisen hevosen hevoskauppiailta. May ei ilahdu hevosesta.  KC aikoo viedä Apollon pois (teurastettavaksi),mutta silloin Salene näkee ensimmäistä kertaa Apollon, ja tuntee välitöntä vetoa hevosta kohtaan. Salene saa kesytettyä kaltoin kohdellun hevosen ja onnistuu ratsastamaan Apollolla.Salene lähtee myöhemmin ratsastaen etsimään Ryania, kuultuaan Braylta, että Pony Joe on tavannut Ryanin. 

Ei kommentteja: