Sivut

maanantai 21. joulukuuta 2015

Abadeon joulukalenteri 2015: luukku 21



Päivän luukusta paljastuu jälleen lisää the Sims 2 hahmoja.



Keskityn lähinnä luomaan peliini Ostarinrottia ja tietenkin Teknoja, mutta en voinut vastustaa kiusausta tehdä pari Moskiittoa peliini, kun löysin nämä Moskiitoille suunnitellut asut ja meikit. Eli tässä ovat Moz ja Dee. Saatan tehdä heidän kavereikseen vielä pari muutakin Moskiittoa, jotta klaani olisi hieman monilukuisempi.



Tein myös sisarukset Ellien ja Alicen! Ellie on teini ja Alice aikuinen pelissäni, koska halusin heidän olevan selvästi eri ikäisiä.



Ellielle minulla on valmiina jo valkattuna kivoja asukokonaisuuksia, sitten kun hän kasvaa aikuiseksi.



Päivittelen tähän myös muutaman kuvan aiemmin luomistani simieistä, joille olen viime aikoina yrittänyt etsiä asuja, jotka vastaisivat mahdollisimman paljon sarjassa nähtyjä asuja.



Ebonylle löytyi revityt housut ja korsettitoppi. Myös Ebonyn uusi otsakuvio on minusta todella samankaltainen kuin Ebonylla sarjassa oleva punainen liekki.



Salenelle löytyi toppi, josta minulle tuli heti mieleen Salenen viidennen kauden tyyli, joa on oma henkilökohtainen suosikkini Salenen tyyleistä.



Trudyn paras tyyli on minusta ehdottomasti viidennen kauden "violetti kokonaisuus". Satuin löytämään hyvin samantyylisen asun Trudy-similleni.



Vielä on aika monta hahmoa luomatta ja pyrinkin luomaan hahmoja mahdollisimman paljon ennen kuin pääsen kunnolla pelaamaan näillä simeilläni. Töitä siis on vielä edessä! :) Todennäköisesti päivittelen blogiin aina välillä simieni kuulumisia ja esittelen uusia hahmoja.

2 kommenttia:

Beatrix kirjoitti...

Ihania kuvia! Monet tosi samannäköisiä kuin oikeat hahmot. Eniten pidän Trudyn tyylistä. Hei ota noista kaikista Klaanihahmoista yhteiskuva! Ois kiva tietää, et kuinka monta simiä sulla niitä nyt on :)

Niniane kirjoitti...

Beatrish: Hyvä idea! Täytyykin koettaa saada heidät yhteiskuvaan! :)