Sivut

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

A New World fanitaide


Olen tehnyt A New World kirjalle sivut, johon kirjoitan lyhennelmät jokaisesta kirjan kappaleesta. Laitan jokaiselle sivulle myös oman kuvan, joka pyrkii kuvaamaan kyseisen kappaleen tapahtumia. Haluaisin nyt täällä blogissa esitellä tekemiäni kuvia. Kuvista näkee myös kehittymiseni kuvien muokkaajana. Suurin osa kuvistani on kokeiluja ja PaintShop Pro X4 kuvankäsittelyohjelman eri toimintojen opettelua. Kun olen saanut kuvan valmiiksi, en ole lähtenyt sitä enää jälkikäteen parantelemaan. En ole myös aloittanut kuvan tekoa uudestaan alusta, vaan tyytynyt lopputulokseen, vaikka se ei olisi ollut paras mahdollinen. En osaa sanoa, teenkö joskus myöhemmin osan kuvista uudestaan.



Kappaleen kaksi kuvassa yritän kuvata Brayn kärsimyksiä ja Zootin joukkoja. Sarjassa Zootin yhteydessä oli usein tulta kuvaamassa kaaosta. Käytin liekkien tekoon kuvapursotintyökalua. Pidän tästä kuvasta, sillä pidän yksinkertaisista kuvista, joissa on hyvät perusvärit ja selkeä toteutus. Kuvan eri osat olisivat kuitenkin voineet sulautua paremmin yhteen.





Kappaleen neljä kuvassa kokeilin työntötyökalua pinnan muokkaamiseen. Yritin saada kuvia sulautumaan paremmin taustaansa. Kappaleen kuusi kuvassa lisäsin lintuja pursotintyökalulla.





Pidän kappaleen seitsemän kuvasta, sillä onnistuin siinä mielestäni luomaan erilaisia pintoja. Käytin tässä poistotyökalua ja muokkasin sen peittävyyttä. Kahdeksannen kappaleen kuvassa pyrin luomaan kaoottisen tunnelman.





Kokeilin kuvamanipulaatiota kappaleen yhdeksän kuvassa. Otin Rubyn ja Sladen kuvat eri kuvista ja laitoin ne yhteen. Pidän kappaleen kymmenen kuvasta, sillä mielestäni se on kuvistani taiteellisin. Opettelin tässä kuvassa texturen parempaa hyötykäyttöä kuvassa. Tässä kuvassa laitoin texturen myös muiden kuvien päälle enkä kuvia texturen päälle.

Jatkan fanitaiteeni esittelemistä huomisessa postauksessa!

Ei kommentteja: