Sivut

maanantai 12. elokuuta 2013

TTK:n miitti 2013

Myös tänä kesänä pidettiin jo perinteeksi muodostunut miitti TTK:n aktiiviporukan kanssa. Jälleen kerran valitsimme tapaamispaikaksi Helsingin, koska sinne kaikkien oli helppo päästä. Päätimme tällä kertaa mennä piknikille ja jännitimme aikalailla viime hetkiin asti, suosiiko sää meitä.



Onneksi tihkusateinen sää väistyi ja loppupäivästä paistoi jopa aurinko! Tapasimme Helsingin rautatieasemalla ja suuntasimme siitä porukalla kohti Suomenlinnaa. Laivamatkan aikana ehdimma jo jutella mukavia. Suomenlinnaan päästyämme lähdimme kiertelemään ja katselemaan sopivaa ruokailupaikkaa. Sellainen löytyi lopulta alla näkyvältä kalliolta, josta oli hienot maisemat.



Perinteiseen tapaan vaihdoimme lahjoja keskenämme, jokainen kun oli varannut mukaan pienen itse tekemänsä lahjan. Alla kuvassa pari esimerkkiä. Itse sain tuon hauskan saippuakulpapullon, johon oli taiteiltu Zoot ja toiselle puolelle Ebony. Oikealla näkyvä kehys taas oli minun tekemäni.



Päivä oli kaikin puolin hauska ja onnistunut, varsinkin kun sä parani miä pidemmälle päivä eteni. Aika kului nopeasti ja juttua riittä. Muistelimme paljon menneitä, kuten yhteisön roolipelejä ja TTK:n vanhoja jäseniä. Se oli hauskaa ja nostalgista! Toivottavasti perinteemme jatkuu ja tapaamme jälleen taas vuoden päästä viimeistään!

Ei kommentteja: