Sivut

lauantai 19. joulukuuta 2015

Abadeon joulukalenteri 2015: luukku 19



Tein viime vuoden kalenteriin Amberin meikin ja tänäkin vuonna halusin ehdottomasti toteuttaa jonkin Klaanista tutun meikin.



Tai-San on ehdottoamsti yksi suosikkihahmojani sarjassa ja olen aina pitänyt hänen näyttävistä meikeistään. Nyt lähdin toteuttamaan hänen kolmannen kauden meikkiään. Päätin jättää posken ja otsan kuvioinnin pois ja matkin itselleni vain silmä- ja huulimeikin. Joissakin kuvissa meikki näyttää vihreämmältä, mutta niissä ihonvärikin on ollut hyvin vihertävä, joten päätin toteuttaa tämän meikin sinisävyisenä, kuten  se näyttäisi yllä näkyvässä kuvassa olevan.



Tein huulimeikistä hieman violetimman kuin mallikuvassani. Violetin punan päälle laitoin sinistä huulikiiltoa, joka teki huulista huomattavasti sinertävämmät, mutta kiilto näkyy huonosti ottamissani kuvissa.



Vaikkei tämä ole mikään varsinainen tutoriaali, otin kuvan meikeistä, joilla tämän Tai-Sanin lookin toteutin. Sen toteuttamiseen tarvitsin neljää eri luomiväriä. Käyttämäni luomivärit ovat: Rimmel After Dark, H&M Stargazer, Make UpStore Tiffany ja Oriflame Astral Blue.

Huulilla minulla on violettia huulilakkaa (Absolute New York Royal Purple) ja sen päällä vielä sinistä huulikiiltoa (make Up Store Atomic).



Oletko koskaan matkinut kenenkään Klaanin hahmon meikkiä?

Ei kommentteja: