Sivut

sunnuntai 2. elokuuta 2015

Lahjakas Antonia



Mitä Klaani sarjan näyttelijöille kuuluu nyt?

Antonia Prebblen (Trudy) uusimmat tv-sarjat ovat nimeltään Winter ja Westside.

Winter sarjassa Antonia näyttelee etsivä Alesia Tayloria. Se on spin off sarja The Killing Field sarjalle. Sitä esitettiin helmikuusta maaliskuuhun 2015.

Westside sarja taas on ennakkosarja Outrageous Fortune sarjalle. Se siis kertoo, mitä tapahtui ennen Outrageous Fortune sarjan tapahtumia. Antonia näyttelee sarjassa Outrageous Fortune hahmonsa Lorettan isoäitiä Rita Westiä. Sarjaa on esitetty toukokuusta 2015 alkaen. Antonia kertoi Womansday nettisivujen haastattelussa kesäkuussa 2015, että hänen mielestään oli haaste olla pääosan esittäjä. Hän kertoi: "Se oli aika outoa. Minua alkaa aina pelottaa, kun nimeni ilmestyy ruutuun ensimmäisenä. Tunnen ehdottomasti olevani enemmän vastuussa, etenkin kun olen ainoa alkuperäisen sarjan näyttelijöistä." Antonia kertoi myös viettävänsä joka vuosi pari kuukautta Los Angelesissa osallistuen koe-esiintymisiin. Hän uskoi, että naiset voivat saada rooleja vain alle 30-vuotiaina. Hän kertoi, että Los Angelesissa on halpaa asua. Antonia paljasti myös, että Rita on yksi hänen lempihahmoistaan, joita hän on näytellyt, sillä Rita on hauska ja haastava.



Voit seurata Antonian kuulumisia: twitter

Ei kommentteja: