Sivut

maanantai 6. huhtikuuta 2015

Ihana Summeri



Moni meistä on aikoinaan katsonut Klaania Summeri ohjelman yhteydessä.

Muistamme ihanat juontajat Heikki Paasosen ja Nuppu Stenrosin (vuosina 2002-2003) sekä tietysti Mikko "Peltsi" Peltolan (vuosina 1999-2001). Heikki pääsi jopa haastattelemaan Klaani sarjan näyttelijöitä Sohva ohjelmaan.



Kesinä 2000 ja 2001 Summerissa esitettiin Majakan väki (Round the Twist) sarjaa. Se kertoo isästä ja hänen kolmesta lapsestaan, jotka asuvat majakassa ja jotka joutuvat taianomaisiin seikkailuihin. Heidän nimensä ovat Tony, Pete, Linda ja Bronson.



Kesällä 2004 saimme katsoa Radioaalloilla roiskuu (Radio Free Roscoe) sarjaa. Siinä neljä nuorta - Lily, Robbie, Travis ja Ray - tekevät omaa salaista radio-ohjelmaa salaisilla nimillä (Shady Lane, Question Mark, Smog ja Pronto). He joutuvat myös monenlaisiin suhdesotkuihin. Kuka lopulta valloitti Lilyn sydämen?



Kesällä 2005 oli ufojen aika. Tutustuimme Jeopardy nimiseen ohjelmaan, jossa kahdeksan yläluokkalaista ja heidän opettajansa matkustavat Australiaan bongaamaan ufoja. Heidän tarkoituksenaan on kuvata tapahtumat videokameroille. Ei kestä kovin kauan, kun alkaa tapahtua outoja...



Kesinä 2007 ja 2008 ruudun valtasivat ihanat merenneidot H2O ohjelman myötä. Emma, Cleo ja Rikki muuttuvat kastuttuaan merenneidoiksi. Heillä on myös veteen liittyviä voimia. Heidän ystävänsä Lewis auttaa tyttöjä selvittämään erilaisia ongelmia, muun muassa tilanteissa, joissa he ovat vaarassa paljastua muille. No Ordinary Girl...



Muistatko nämä sarjat? Oletko seurannut jotain näistä sarjoista? Mikä näistä on lempisarjasi?

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Pitkästä aikaa tuli vierailtua blogissa, ja onpa täällä ihanan nostalgista juttua! :)

Niniane kirjoitti...

Kiitos Anonyymi! Tosiaan, nostalgiaa liittyy paljon Klaaniin ja samalla on kiva muistella monia muita omaan nuoruuteen kuuluneita juttuja. :)