Matt Robinson (Slade) juhlii tänään syntymäpäiväänsä! Onnea!
Voit lukea lisää
Matt Robinsonista ja
Sladesta sivustolta. Tutustu myös hänen
haastatteluihinsa.
Löysin netistä Matt Robinsonin ansioluettelon, jonka mukaan hän on 173 cm pitkä ja painaa 70 kiloa. Hänellä on ruskeat hiukset ja pähkinänruskeat silmät. Hänellä on oliivinvärinen iho. Hänen lauluäänensä on tenori. Matt osaa soittaa pianoa. Hänen agenttinaan toimii
RCD Talent. Matt on toiminut ääninäyttelijänä vuosien 2006 - 2013 aikana, muun muassa äänikirjoihin ja peleihin. Hän on esiintynyt teatterissa vuosien 1997 - 2007 aikana, esimerkiksi näytelmissä nimeltään
Romeo & Juliet,
Volpone ja
A Different Drum. Matt on valmistunut
Drama Studio London koulusta vuonna 2006. Hän on esiintynyt lyhytelokuvissa, muun muassa
No Holds Barred, joka voitti
Best In Show palkinnon
The New York Film Festival tilaisuudessa. Matt on laulaja ja lauluntekijä sekä kulttibändi
Last Picture Show´n ykkösmies. Kerrotaan, että Matt on ansioitunut näyttelijänä ja että hän on luova, karismaattinen ja hurmaava. Hänen kanssaan on myös mukava työskennellä. Hän on kiinnostunut uusista, jännittävistä projekteista.
Kukapa ei haluaisi palkata hänet?