Sivut

tiistai 30. syyskuuta 2014

Onnea Megan!



Megan Alatini eli Java juhli syntymäpäiväänsä 29.9. ja täytti 38 vuotta. Onnea hänelle!

Megan on Klaanissa näyttelemisen jälkeen nähty mm. Dancing With The Stars eli Tanssii Tähtien Kanssa ohjelmassa ja hän on ajellut päänsä hyväntekeväisyystempauksena melkein kaljuksi.

sunnuntai 31. elokuuta 2014

#kutsumua

Suomen lukiolaisten liitto on aloittanut #kutsumua -kampanjan, jossa ihmisiä haastetaan puuttumaan kiusaamiseen. Siinä on tarkoitus ottaa kuva itsestä ja kahdesta sanasta, joista toinen kertoo asiasta, mihin muottiin muut on yrittänyt sinut laittaa, ja joista toinen on sellainen, johon itse tahtoisit kuuluvan. Ensimmäinen sana viivataan yli. Monet ovat laittaneet esille useamman sanan. Kuva jaetaan tunnisteella #kutsumua ja haastetaan kaverit mukaan.



Zachary Best näytteli Klaani sarjassa Paulia, joka on Zacharyn tavoin kuulovammainen ja kommunikoi viittomakielellä. Zachary on kertonut haastattelussa, että hän on lapsena ollut yksinäinen. Hän on kokenut muiden kanssa kommunikoinnin haastavaksi. Muilla ei vaikuta olevan tarpeeksi aikaa paneutua häneen, mikä tuli ilmi etenkin Klaani sarjan kuvauksissa. Kukaan ei istunut alas ja kertonut Zacharylle, mitä milloinkin tapahtui ja mistä oli ympärillä kysymys.

Zachary kertoo: "En ymmärtänyt sitä, mitä tapahtui. Olin yksinäinen ja poissa kotoa, koulua ja ystäviä. En yksinkertaisesti tiennyt, mitä tekisin. Tuntui kuin kukaan ei tietäisi tai ymmärtäisi, mitä kävin läpi. En ollut onnellinen. Muistan olleeni huoneessa tuottajien kanssa, mutta en ymmärtänyt, mitä tapahtui. Sama tilanne siinä, kuinka näytteleminen tapahtuu."

Joskus käy niin, että kuulovammaista pidetään tyhmänä, kun hän ei ymmärrä, vaikka kysymys on tietenkin siitä, että hän ei kuule, mitä ympärillä tapahtuu. Muiden ihmisten on vaikea ymmärtää etenkin heikosti kuulevia, jotka kuulevat jonkin verran, ja erehtyvät pitämään heitä täysin kuulevina. Ihmiset helposti myös ärsyyntyvät ja turhautuvat, kun eivät jaksa nähdä ylimääräistä vaivaa, sekä sulkevat jollain tavalla erilaisen ihmisen joukon ulkopuolelle. Jos ei ymmärrä jotain, miksi joku ihminen käyttäytyy tietyllä tavalla, niin kannattaa ottaa selvää eikä alkaa nimitellä. Esimerkiksi netistä löytyy paljon tietoa erilaisista sairauksista ja vammoista.

Huomiotta tai vastaamatta jättäminen on myös kiusaamista. Ei pelkästään nimittely.

Otetaan kaikki ihmiset yhdenvertaisesti huomioon. Kohdellaan muita hyvin ja oikeudenmukaisesti. Hymyile. Sano mukava sana. Vaikka vain "Hei".

perjantai 29. elokuuta 2014

Onnea Nick!



Nicholas Barry Miller eli tutummin Klaani sarjan Pride juhlii tänään syntymäpäiväänsä. Hän täyttää 33 vuotta. Hän on ilmeisesti viimeksi näytellyt vuonna 2010, jolloin hän esitti poliisia Spies and Lies tv-elokuvassa. Nick toimii myös tuottajana. Löysin youtubesta koosteen hänen näyttelijänurastaan. Voit katsoa videon täältä. Nick on toiminut myös dj:n ammatissa. Lue lisää suomennetuista haastatteluista.

perjantai 22. elokuuta 2014

Onnea näyttelijöille!



Tänään syntymäpäiväänsä viettävät sekä Dan (Ved) että Sarah (Patsy)! He kummatkin ovat näytelleet Klaanissa ollessaan hyvin nuoria. Tänään kumpikin heistä täyttää 27. Onnea heille!



Tällä viikolla keskiviikkona vietettiin myös yhden Klaanista tutun näyttelijän syntymäpäivää. Ebonya näytelleen Meryl Cassien sisko Monique Tonkin (Siva) ei ole jatkanut näyttelemistä Klaanin jäkeen, vaan keskittynyt lähinnä perhe-elämään. Hänellä on kaksi lasta.

tiistai 12. elokuuta 2014

Onnea Jacinta!



Hyvää 22 v syntymäpäivää Jacinta Wawatai!

Jacinta on facebook profiilinsa mukaan kahden tytön yksinhuoltajaäiti. Hän on opiskellut Whitireia Commynity Polytechnic koulussa ja asuu Poriruassa, Uudessa-Seelannissa. Hänellä on äiti, isä, äitipuoli ja kolme veljeä.

Jacinta näytteli Klaani sarjassa Mouse eli suomennettuna Hiiri nimistä pikkutyttöä.